Jaa:

  • Facebook
  • Twitter
  • AddThis

Talouden ontuva liberalisointi

Sambian talouspoliittinen murros 1990-luvun taitteessa ei johtanut toivottuihin kansallisiin tuloksiin. Kundalumwanshyan maanviljelijöiltä se veti maton jalkojen alta.
Maatalouden liberalisoinnin myötä valtion rekat eivät enää saapuneet Kundalumwanshyaan tuomaan siemeniä ja lannotteita ja hakemaan satoja. Kyläläiset jäivät oman onnensa nojaan.
Sami Kotiranta

Sambian 1990-luvun alussa käynnistyneen uuden talouspolitiikan merkittäviä kansallisia muutoksia oli valtionyritysten pikainen yksityistäminen, minkä seurauksena maasta hävisi kymmeniätuhansia työpaikkoja.

Kansainvälisen työjärjestön ILOn mukaan virallisen sektorin työllistymisaste oli Sambiassa vuonna 2000 enää 10 prosenttia, kun se esimerkiksi vuonna 1975 oli noin 25 prosenttia. Virallisella taloudella viitataan valtiojohtoiseen talouteen, kun taas epävirallinen talous tarkoittaa tämän ulkopuolella olevaa taloudellista toimintaa, kuten vaihto- ja katukauppaa sekä harmaata taloutta.

Erityisesti kuparikaivosten yksityistämisen sosiaaliset seuraukset olivat katastrofaaliset, sillä kaivoskaupungeissa ne järjestivät työpaikkojen lisäksi muun muassa työntekijöiden perheiden terveydenhuollon ja koulutuksen.

Sambian taloutta kuristi myös velkataakan jatkuva kasvu. Tammikuussa 2005 velkaa oli 7,2 miljardia dollaria, ja velanhoitokuluihin käytettiin ylimmillään 20 prosenttia valtion budjetista. Pahimmillaan Sambia on maksanut pohjoiseen velanhoitokuluja enemmän kuin se on vastaanottanut kehitysapua.

Kylän historian pahin aikakausi ja sen hälveneminen

Suurin liberalisoinnin Kundalumwanshyaan tuoma muutos oli valtion vetäytyminen maataloussektorilta, sillä käytännössä kaikki kyläläiset opettajia lukuun ottamatta saavat elantonsa pienviljelystä. Kyläläisten mukaan valtion vetäytyminen maataloussektorilta käynnisti Kundalumwanshyan historian pahimman aikakauden, josta se vasta vuosien hämmennyksen jälkeen alkoi hiljalleen tokeentua.

”Vuodesta 1993 tähän päivään saakka asiat ovat menneet erittäin huonosti köyhyyden kannalta. Eniten köyhyyttä on pahentanut maatalouden liberalisointi, jonka seurauksena sekä tuotanto että markkinat romahtivat. Toinen huono päätös oli valtion omistamien kaivosten myynti, sillä kaivosteollisuuden romahdettua kaupungeissa ei ole ollut enää töitä tarjolla", kertoi kundalumwanshyalaisen Chimbwi-peltoviljelyklubin jäsen vuonna 2004.

Kyläläisistä tehtiin tuolloin lähes yhdessä yössä valtion sopimusviljelijöistä yksityisyrittäjiä, joiden oli itse huolehdittava tuotantovälineiden hankinnasta ja satojen myynnistä. Valtio toivoi, että yksityiset markkinat olisivat astuneet valtion jättämän aukon tilalle.

Kundalumwanshyassa, kuten lukuisissa muissa kylissä, näin ei käynyt, sillä pienten viljamäärien kuljettaminen huonojen yhteyksien takaa kaupunkeihin ei ole yksityisille yrityksille kannattavaa liiketoimintaa. Monet kyläläisistä palasivat kaskiviljelyn pariin.

Uudistukset lisäsivät köyhyyttä

Sambian kansallisilla talousuudistuksilla ei saavutettu niiden tavoittelemaa talouskasvua. Vuosien 1991 ja 2002 välillä bruttokansantuote henkeä kohden putosi keskimäärin 1,5 prosenttia vuodessa, samalla kun köyhyys nousi kahdeksassa vuodessa 70 prosentista 73 prosenttiin.

Myös muut sosiaaliset mittarit osoittavat, että köyhyys lisääntyi uudistusten jälkeen: elinajanodote putosi 49 vuodesta 38 vuoteen, alle viisivuotiaiden kuolleisuus nousi 151 hengestä 162 henkeen tuhatta lasta kohden, peruskouluun ilmoittautuneiden määrä putosi 77 prosentista 67 prosenttiin ja lyhytkasvuisten 5-vuotiaiden määrä nousi 50 prosenttiin.

Maailmanpankin mukaan uudistusten aiheuttama kurjuus ei johtunut niinkään huonosta politiikasta vaan siitä, että poliittiset uudistukset toteutettiin sattumanvaraisesti. Kansalaisjärjestöjen enemmistön mukaan kyse oli pääosin väärästä politiikasta.

Lue myös