Jaa:

  • Facebook
  • Twitter
  • AddThis

Synnyttäminen syrjäkylässä

Syrjäisen terveysaseman arki saa vierailijan mietteliääksi.
Kundalumwanshyan klinikka on tuonut terveyspalvelut kyläläisten saataville.
Pieta Seppänen

Yllätyin ja vähän järkytyinkin, kun vieraillessani Kundalumwanshyan terveysasemalla minut tietämättäni johdatettiin huoneeseen, jossa nuori nainen oli juuri synnyttämässä.

Kylän klinikka on eurooppalaisiin terveyskeskuksiin verrattuna alkeellisesti varustettu. Sähköä saadaan muutamalla aurinkopaneelilla, mutta akun huonon kunnon vuoksi vain auringon paistaessa. Vierailupäivänäni oli pilvistä, joten rakennus oli pimeänä. Sähkön katkonaisuuden vuoksi klinikalla ei voida pitää kylmäsäilytystä vaativia lääkkeitä.

Juokseva vesikin puuttuu. Vesijohdot on ilmeisesti asennettu, mutta vesi muuttuu ruskeaksi ja käyttökelvottomaksi niissä seistessään. Vesi kannetaan läheisestä kaivosta pesemistä ja suolaliuosten valmistusta varten.

Klinikan ylin hoitaja, sairaanhoitaja Roderick Mwape vakuuttaa, että he tulevat kaikesta huolimatta hyvin toimeen. Vaikka joistakin resursseista on puutetta, lääkinnällisiä tarvikkeita on riittävästi. Ne saadaan ilmaiseksi terveysministeriöltä, eikä puutteita ilmene kuin äkillisten, laajojen epidemioiden sattuessa.

Klinikka on parantanut terveydenhuollon saatavuutta huomattavasti. Silti matkaa terveysasemalle on pisimmillään 35 kilometriä, minkä jotkut taittavat jalan. Kaikilla ei ole polkupyöriä ja autot ovat harvinaisia. Ei olekaan yllättävää, että moni nainen ei ehdi synnytyksen käynnistyessä minnekään.

Tätä ongelmaa voitaisiin helpottaa rakentamalla odotustiloja, jonne raskaana olevat naiset voivat saapua muutamia päiviä aiemmin, mutta toisin kuin Malawissa Sambiassa tällaisia ei juuri vielä ole. Terveysaseman työntekijät käyvätkin usein kotikäynneillä, myös kotisynnytyksissä avustamassa, sillä Mwapen mukaan ehkä vain 10 prosenttia naisista tulee klinikalle.

Mitä jos jokin menee pieleen?

Synnytystä seuratessani en voinut olla ajattelematta komplikaatioiden mahdollisuutta: mitä jos lapsi jää jumiin tai ei vaikkapa saa happea? Synnytyksen pitkittyessä hapenpuute nostaa huomattavasti riskiä saada CP-vamma, jota esiintyy paljon tietyillä alueilla Sambiassa.

Sairaanhoitaja oli tällä kertaa matkalla ja paikalla oli vain kaksi avustajaa, joilla on noin vuoden terveydenhoitoalan koulutus. Toinen piti kiinni hartioista ja toinen tarkkaili vauvan ulostuloa. Heillä on epäilemättä paljon kokemusta Sambian maaseudun terveydenhuollon haasteista ja käytännöistä, mutta silti, olosuhteet ovat hyvin erilaiset kuin suomalaisessa synnytyssairaalassa.

Myöhemmin Mwape kertoi, että keisarinleikkausta suurempia komplikaatioita ei ole terveysaseman aukioloaikana sattunut ja nämä on saatu hoidettua Serenjen sairaalassa. Sieltä saa soitettua ambulanssin, joskin ajomatkaa on vähintään pari tuntia vuodenajasta ja teiden kunnosta riippuen.

Kivunlievitystä on lisäksi saatavilla synnytyksen aikana. Huokaisin jo melkein helpotuksesta, kunnes sairaanhoitaja lisäsi tarkoittavansa parasetamol-tabletteja ja a-vitamiinia, pahimpiin tapauksiin kipulääkepistoksia.

Tilastoja ja todellisuutta

Mwapen mukaan yhtään äitiä tai lasta ei ole kuollut synnytyksessä klinikalla. Alle viisivuotiaiden on myös tarkoitus käydä säännöllisissä neuvolatarkastuksissa joka kuukausi. Tällä pyritään erityisesti ehkäisemään aliravitsemusta, mikä auttaa yleisesti terveyden edistämisessä. Klinikan tietojen mukaan viimeisen kahden vuoden aikana kylässä on raportoitu vain kahdeksan pikkulapsen kuolemaa.

Samalla Unicefin tilastojen mukaan äiti- ja lapsikuolleisuus ovat Sambiassa huolestuttavan korkeita. Ensisynnyttäjien keski-ikä on vain 19 vuotta. Etenkin köyhimmän väestönosan keskuudessa teiniraskaudet ovat yleisiä. Nuoret ovat myös erityisen alttiita raskauden ja synnytyksen aikaisille komplikaatioille.

Vaikka Kundalumwanshyan terveysasemalla kaikki vaikuttaa sujuvan suuremmitta ongelmitta, ehkä sairaanhoitajan tilastot eivät kerro koko totuutta, sillä ne sisältävät tiedot vain klinikalle tulleista kylän asukkaista.

Traditiot haasteena modernille lääketieteelle

Terveysasema on edistänyt kyläläisten terveydenhuoltoa merkittävästi, mutta he eivät aina pidä henkilökuntaa pätevänä tai näiden selityksiä uskottavina. On totta, että klinikan vastuullisimmallakin työntekijällä on rajallinen koulutus ja hoitovaltuudet, eikä kaikkia testejä ja tarvikkeita ole saatavilla. Diagnoosit voivat siten olla puutteellisia.

Vierailuni aikaan toukokuussa 2013 kuoli neljä lasta, mikä on klinikan tilastoihin nähden hyvin epätavallista. Jotkut epäilivät sikainfluenssaa, monet noituutta. Perinteiset uskomukset elävät vahvoina, ja on mielenkiintoista, kuinka monet kyläläiset yhä pitävät pahoja loitsuja kaikkein uskottavimpana selityksenä yllättäviin kuolemiin ja muihin odottamattomiin tapahtumiin.

Toisaalta epäilevä suhtautuminen moderniin lääketieteeseen voi johtua perinteisistä tavoista kumpuavasta häpeästä. Tämä kävi ilmi myös vuoden 2013 alkupuolella toteutetusta kenttätutkimuksesta, jota sambialaiset kansalaisjärjestöt, mukaan lukien Green Living Movement (GLM), tekivät YK:lle vuosituhattavoitteiden toteutumisesta.

Ihmiset eivät välttämättä halua puhua intiimeistä asioista toista sukupuolta olevalle hoitajalle, joka saattaa myös asua naapurissa. Kundalumwanshyan klinikan sairaanhoitajakin on havainnut, että esimerkiksi raskaudesta tai sukupuolitaudeista puhuminen voi olla vaikeaa, mutta kokee, että ihmiset ovat muuttumassa avoimemmiksi.

Ensin ei inahdustakaan

Minua häiritsi, ettei keinonahkaisella pedillä alastomana ponnistelevalta naiselta ollut kysytty, haittasiko häntä, että ulkomaalainen vieras seisoo hänen synnytystään seuraamassa. Jälkikäteen monet totesivat, että keskellä synnytystä on parempaakin ajateltavaa, joten hän tuskin välitti asiasta.

Ehkä parikymmentä minuuttia myöhemmin pieni poikavauva syntyi. En ollut varma, oliko lapsi elossa, koska se ei ensin päästänyt inahdustakaan, eikä kukaan tehnyt mitään. Sambialaisella verkkaisuudella lapsi kuitenkin äännähti vaimeasti.

Pian äidin sukulaisnaiset koputtivat takaoveen ja marssivat sisään. He katselivat minua kummeksuvasti, ja jouduin kääntäjän välityksellä selittämään, että minulla ei tosiaankaan ole terveydenhoitoalan koulutusta. Satuin vain olemaan paikalla.

Kesti hetken, ennen kuin toinen hoitajista viimein meni kurttuisen vastasyntyneen luo ja katkaisi napanuoran. Poika pysyi hiljaa hoitajan kääriessä hänet chitengeihin, värikkäisiin afrikkalaisiin kankaisiin, joita naiset käyttävät hameina ja lasten kantoliinoina, mutta lopulta hän päästi oikein kunnon itkunparahduksen.

Kirjoittaja: 
Pieta Seppänen

Lue myös