Jaa:

  • Facebook
  • Twitter
  • AddThis

Afrikkalaista aikaa

Sambiassa kymmenen minuuttia voi tarkoittaa muutamaa tuntia, huominen joitakin viikkoja. Paikallisen bemba-kielen sana "mailo" viittaa sekä eiliseen että huomiseen.
Pieta Seppänen

Työskenneltyäni lähes vuoden Etvo-vapaaehtoisena kestävää kehitystä edistävässä järjestössä Green Living Movementissa (GLM) afrikkalaiseen aikakäsitykseen on pikkuhiljaa tottunut.

Hitautta on jopa oppinut arvostamaan. Aikatauluista sovitaan, mutta melkein kaikesta voi, ja täytyykin, joustaa. Välillä tämä tuntuu turhauttavalta ja tehottomalta. Samalla kuitenkin muistaa, että Suomessa kaikella on aina kiire, mutta kun on yötä päivää puurtanut ennen ehdotonta deadlinea, asia saattaa seisoa jonkun toisen työpöydällä viikkoja. Pohjoisten maiden stressi ja kiire ovatkin alkaneet osittain tuntua turhilta ja itse luoduilta.

Ennalta-arvaamattomat kokemukset avartavat

Työnkuvaani on kuulunut useita vierailuja syrjäisiin kyliin. Niille laaditaan aina päiväohjelma, joka ei koskaan toteudu suunnitellusti. Esimerkiksi Kundalumwanshyassa ohjelmaani sekoitti kahden lapsen kuolema. Maaseudun hautajaismenot olivat sydäntä särkeviä, vaikka en tuntenut perhettä.

Hautajaisten jälkeen kokoonnuimme juomaan paikallista maissi-hirssiolutta, minkä lomassa eräs mies kysyi, miten hän voi muuttua valkoiseksi. Minulle valkeni, että osa kyläläisistä uskoo ihmisten olleen alun perin valkoisia, koska Jeesus oli Lähi-idästä ja ihmiset kuvataan valkoihoisina uskonnollisissa maalauksissa. Ihmisten mielissä tätä epäonnista mustaksi muuttumisen kohtaloa seurasivat sitten myös köyhyys ja eriarvoisuus.

Matalan koulutustason ja vahvan kirkon takia paikallisia oli mahdotonta saada vakuuttumaan, että olemme kaikkia oikeasti Afrikasta ja heidän tämänhetkinen vähävaraisuutensa on ennemmin seurausta epäoikeudenmukaisesta maailmanpolitiikasta kuin välttämättömästä kohtalon oikuista.

Erimielisyydet viemässä kehitystä eteenpäin

Kehitysavun toimivuudesta ja tuloksellisuudesta keskustellaan paljon, eikä asiaa voi sivuuttaa työskennellessään itse kehitysyhteistyön parissa.

Välillä hankkeiden vaikutuspiiri tuntuu rajalliselta. GLM on työskennellyt joissakin kylissä jo yli kymmenen vuotta, mutta hyvin harva pienviljelijä käyttää ainoastaan kestäviä viljelymenetelmiä. Joillakin on mehiläispesiä ja kala-altaita, mutta kuinka paljon elinkeinot ovat oikeasti monipuolistuneet ja parantaneet ruokaturvaa ja toimeentuloa koko yhteisössä? Oma-aloitteisuutta voi myös puuttua, koska jatkuvat kehitysprojektit ovat luoneet illuusion ulkopuolisen avun ikuisesta saatavuudesta.

Toisaalta kehitys pilkahtelee esiin sieltä täältä. Hyvin monilla kyläläisillä on edes joitakin kestävästi viljeltyjä peltoja ja määrä kasvaa koko ajan. Markkinointikomiteat ahertavat yrittäessään luoda tuotteille tuottavampia markkinoita siitä huolimatta, että heidän luku- ja laskutaidoissaan on suuria aukkoja. GLM:n kanssa työskentelevissä viljelijäryhmissä on nykyään melko vähän vähätuloisia, mikä kertoo jonkinlaisesta elintason noususta, paikallisyhteisöjen tuloskaalalla toki.

Joskus tulokset eivät ole konkreettisia, niin kuin kasvanut tietoisuus ja asenteiden muutokset. Erinomainen kehityksen mittari onkin mielestäni esimerkiksi kyky riidellä. Jos kyläläiset ovat eri mieltä, se tarkoittaa, että he ovat oppineet asioita ja pystyvät kyseenalaistamaan. Tämä auttaa arvioimaan heidän omaa tilannettaan, ehdotettujen kehityshankkeiden sopivuutta sekä kiertelevien kauppamiesten tarjoamien hintojen reiluutta.

Molemminpuolista oppimista

Vapaaehtoisen roolina on tukea paikallisen järjestön toimintaa ja kasvattaa sen kapasiteettia oman osaamisensa pohjalta. Hyppy tuntemattomaan kehitysmaahan on kuitenkin yhtä lailla mahdollisuus oppia ja kuunnella.

Etvo-vapaaehtoisena olen päässyt näkemään käytännössä, mitä suuret globaalit kysymykset kuten ilmastonmuutos ja köyhyys tarkoittavat ihmisten arjessa ja selviytymisessä. GLM:n osallistavat toimintatavat ovat myös opettaneet, kuinka saada ihmisten omilla ehdoilla muutosta aikaan.

Välillä joutuu painimaan oman voimattomuuden tunteensa kanssa. Kyläläisten ja yleisesti sambialaisten ystävällisyys ja vieraanvaraisuus saavat kuitenkin aina hymyilemään. Köyhyydestä huolimatta ulkopuoliset vieraat ovat aina lämpimästi tervetulleita.

Joissakin kylissä saa tanssivan ja laulavan vastaanoton. Toisaalla on ehdottomasti maisteltava vaimon valmistamaa, happamalle maistuvaa paikallista olutta tai viintä. Isäntäperheissä vieraalle kannetaan kylpyvettä vähintään kerran päivässä ja kiikutetaan loputtomien nsima-aterioiden ohella joitakin erikoisherkkuja, kuten paahdettuja maapähkinöitä. Vierailusta ollaan aina kiitollisia ja harmitellaan, että vieras viipyi niin vähän aikaa.

Erkaantumalla totutusta elinpiiristä saa uutta perspektiiviä itsestään, elämästä ja maailmasta. Vapaaehtoiset myös laajentavat paikallisten kokemuksia ulkomaailmasta. Voi vain toivoa, että on pystynyt antamaan yhtä paljon takaisin, kuin on itse saanut.

Kirjoittaja: 
Pieta Seppänen

Lue myös