Jaa:

  • Facebook
  • Twitter
  • AddThis

Kokemusta kartuttamassa

Valmistuttuaan vuonna 2012, Peter Kapinga lähetettiin opettajaksi Kundalumwanshyan kouluun. Syrjäisessä sijainnissa on kuitenkin myös puolensa, Peter tietää.
Peter Kapinga opettamassa.
Pieta Seppänen

Olen aina halunnut olla opettaja. Tässä en eronnut monista muista sambialaisista koululaisista. Opettajilla on arvostettu asema maaseudulla, missä suurin osa ihmisistä on maanviljelijöitä.

Olen kuusilapsisen perheen lapsista toiseksi nuorin. Kuten usein Sambiassa, nuoruudesta oli minulle hyötyä, sillä töissä käyvä isosiskoni pystyi auttamaan koulumaksuissani.

Suoritettuani kaksivuotisen ala-asteen opettajan tutkinnon minut lähetettiin Kundalumwanshyaan. Koulun opettajista kaikki ovat miehiä, sillä syrjäisen kylän karut olosuhteet eivät houkuttele naisia. Tämä on ensimmäinen työpaikkani.

Opettajan työn kiemuroita

Haasteita työssä aiheuttavat materiaalien puute, opettajien pieni määrä sekä liian suuret luokkakoot. Opetan tällä hetkellä neljää vuosiluokkaa, mikä on todella raskasta. Lisäksi joillakin luokilla on jopa 50 tai 80 oppilasta, mikä tekee opettamisesta vaikeaa.

Joskus vanhempien ja opettajien välille syntyy kiistaa. Vanhemmat tuppaavat välillä valvomaan liikaa opetuksen järjestämistä ja muutenkin puuttumaan koulun sisäisiin asioihin. Oman ongelmansa tuo se, että naimattomat opettajat ovat haluttua aviomiesainesta, ja vanhemmat syyttävät heitä ajoittain vispilänkaupasta vanhimpien oppilaiden kanssa. Itse olen tässä asiassa tarkkana, mutta perättömät syytökset voivat saada aikaan hankalia tilanteita. En halua vielä naimisiin.

Oma-aloitteisia arjen ratkaisuja

Opettajille ei ole järjestetty riittävästi majoitusta kylässä, joten olen päätynyt asumaan yhdessä Green Living Movement -järjestön vierasmajan huoneista. Ruoan hankkiminenkin on vaikeaa, koska kylässä ei ole varsinaista markkinapaikkaa. Muiden opettajien tavoin joudun ostamaan suurimman osan ruoastani läheisestä Chibalen kaupungista, jonne on 1,5 tunnin pyöräilymatka. Ruoan säilöminen aiheuttaa myös päänvaivaa, sillä kylässä ei ole sähköä ja kuumassa ilmastossa ruoka pilaantuu nopeasti.

Olenkin päättänyt alkaa kasvattaa osan ruoastani itse ja olen juuri perustamassa pientä viljelypalstaa, jolla voin kasvattaa esimerkiksi kaalia, sipulia, tomaattia ja papuja. Minulla on myös kaksi kanaa ja aion hankkia niitä lisää.

Visioita opetuksesta ja omasta elämästä

Kylä on mielestäni jäljessä kehityksestä, erityisesti pitkien etäisyyksien, huonojen kulkuyhteyksien ja matkapuhelinverkon puuttumisen vuoksi. Valitettavasti ihmisten mahdollisuudet pysyä kärryillä kylän ulkopuolista asioista ovat melko rajalliset, varsinkin jos heillä ei ole edes radiota.

Opettajana tärkeimpänä pidän sitä, että oppilaat oppisivat lukemaan ja kirjoittamaan kunnolla. Tämä auttaisi viemään kehitystä eteenpäin. Myös luovan teknologian oppiaine on hyödyllinen, koska lapset oppivat käytännön taitoja, kuten käsitöitä, rakentamista, liikuntaa ja taideaineita.

En usko jääväni kylään pysyvästi, mutta se on ollut hyvä tilaisuus kartuttaa työkokemustani. Voin hakea siirtoa kahden vuoden jälkeen. Olen myös harkinnut markkinoinnin tai liiketalouden opiskelua yliopistossa. Voisin rahoittaa opinnot työskentelemällä samanaikaisesti opettajana.

Tulevaisuudessa haluaisin rakentaa oman talon Serenjeen tai Copperbeltiin ja ehkä perustaa kaupan. Jos saisin ostettua auton lähiaikoina, voisin myös auttaa kyläläisiä täällä, sillä kuljetus on yksi yhteisön suurimmista ongelmista.

Työn kannalta syrjäisessä sijainnissa on myös etunsa: lähimmät tarkastajat ja esimiehet ovat kaukana kaupungissa, ja nautin siitä, että saan tehdä töitä melko itsenäisesti.

Lue myös