Jaa:

  • Facebook
  • Twitter
  • AddThis

Haluan opiskella

Yocabet Nkandu kävi vuonna 2010 peruskoulun seitsemättä luokkaa. Hän oli tuolloin 15-vuotias ja kertoi aikovansa jatkaa opiskelua. Hän halusi opettajaksi.
Yocabet Nkandu Kepan haastattelussa.
GLM Sambia

Kun herään aamulla, minun pitää siivota talo ja hakea vettä. Noin kuudelta lähden kouluun. Iltapäivällä koulun jälkeen tiskaan, haen vettä ja teen läksyt. Illalla aloitan ruoan valmistuksen. Menen nukkumaan kahdeksan maissa.

Koulu on tärkeää, koska siellä opitaan lukemaan ja kirjoittamaan. Minä aion jatkaa opiskelemista päätettyäni peruskoulun.

Perheeni elää maataloudesta, mutta se on rankkaa työtä. Siksi haluan opettajaksi.

Meitä on perheessäni yhteensä 16. Talossamme on peltikatto. Joskus olemme pystyneet syömään suurimman osan vuotta kolme ateriaa päivässä . Nykyisin ateriat jäävät kahteen, koska ruokaa ei ole tarpeeksi.

Hieno ja ahkera kylä

Kylämme vahvuus on yhteistyö ja ahkeruus. Täällä työskennellään kovaa. Tärkeimmät palvelut kylässä ovat koulu ja klinikka. Isoin ongelmamme on tällä hetkellä sähkön puute. Myös televisio tarvittaisiin. Kylämme kehittymisen kannalta olisi tärkeää saada kemiallisia lannoitteita, karjaa ja riittävästi ruokaa. Uusia taloja pitäisi rakentaa pellistä.

Kundalumwanshya poikkeaa muista kylistä siinä, että meillä on uusi, hieno luokkahuone, joka on rakennettu kouluun valtion avulla. Valtio on tuonut kouluumme myös monta opettajaa. Myös se, että kyläläisillä on ollut tarpeeksi ruokaa ympäri vuoden, on erottanut meidät muista kylistä.

Jotta kyläläiset voisivat yhä parantaa elämäänsä, heidän pitäisi lähettää lapsensa kouluun ja työskennellä vieläkin ahkerammin pelloilla. Toivoisin, että valtio rakentaisi toisen asteen koulun kyläämme ja asuintaloja opettajille.

 

Lue myös

  • Naisten sosiaalinen asema ja lailliset oikeudet ovat parantumassa. Muutoksen taustalta löytyvät kansalaisyhteiskunnan kampanjat tasa-arvoisten oikeuksien puolesta. Paljon työsarkaa on myös vielä jäljellä.
  • Aiemmin Kundalumwanshyan lapset lähetettiin kouluun vain tavan vuoksi. Kyläläisten asenne on muuttumassa. Koulutus auttaa työnsaannissa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa.