Jaa:

  • Facebook
  • Twitter
  • AddThis

Tulimme mieheni työn vuoksi

Kundalumwanshyan kaltaisten syrjäisten kylien on vaikea houkutella osaavaa työvoimaa. Funnyn ja hänen miehensä Saved Kamwendon sopeutuminen ei ole ollut ongelmatonta.
Funny Kamwendo paistamassa kioskiinsa myytäväksi fritaseja.
Sami Kotiranta

Minä ja mieheni olemme uusia asukkaita kylässä. Tulimme tänne vuoden 2012 alkupuolella aviomieheni työn vuoksi. Hän toimii opettajana kylän koulussa.

Mieheni ollessa töissä ansaitsen perheelle lisätuloja pitämällä kauppaa. Kotona paistamani fritasit menevät erityisen hyvin kaupaksi. Päivässä saatan myydä niitä yli sata, 500 kwatchaa kappaleelta. Kauppani on yksi kylän kohtauspaikoista. Ihmiset viettävät aikaa sen edustalla, katselevat televisiota ja nauttivat olostaan.

Työni on mukavaa koska voin viettää aikaa ihmisten seurassa. Tunnen kyläläiset ja he tuntevat minut. Puhun asiakkaiden kanssa kaiket päivät ja siksi tiedän, mitä kylässä milloinkin tapahtuu.

Vapaa-aikaani vietän perheeni parissa. Kun minulla on aikaa, nautin myös lukemisesta. Pidän erityisesti romaaneista, mutta luen kyllä paljon muutakin, koska kirjojen saatavuus on täällä heikkoa. Elämämme on kaiken kaikkiaan mukavaa ja viihdymme kylässä, mutta en osaa elää ilman yhteyttä ulkomaailmaan.

Kaipaan kotikylääni

Elämä on vaikeaa huonojen kulkuyhteyksien ja kännykkäsignaalin puutteen takia. Nyt joudumme nousemaan kukkulalle, jos haluamme olla yhteydessä sukulaisiin. Olen kuullut puhetta naapurikylä Chibaleen ehkä rakennettavasta kännykkämastosta, mutta tähän mennessä mitään ei ole tapahtunut.

Kotikylässäni on signaali ja sen vuoksi se kehittyi kaiken aikaa. Tänne tultuamme muutos oli suuri. On hyvin vaikeaa joutua luopumaan tämän kaltaisista mukavuuksista. En ole oikeastaan tottunut siihen missään vaiheessa. Näen selvästi, kuinka yhteyden puute hidastaa yhteisön kehitystä.

Toisaalta olemme kai onnekkaita. Meillä on iso aurinkopaneeli ja iso akku, johon varastoida sähköä, joten voimme pilvisinäkin päivinä katsella TV:tä satelliitin kautta ja kuunnella musiikkia. Iltaisin taloamme valaisee pieni energiansäästölamppu. Sähkönsaanti ei ole meille ongelma.

Haluan lapsilleni parempaa

Lapseni eivät ole vielä koulunkäynti-ikäisiä, mutta heistä vanhempi, kolmevuotias tyttäreni, käy Green Nursery Schoolia. Se on Green Living Movementin alulle panema esikoulu, jossa lapset voivat leikkiä keskenään ja samalla oppia paljon. Esikoulu antaa myös minulle enemmän aikaa ja voin päivisin keskittyä paremmin työhöni.

Tästä huolimatta koulunkäynti on ongelma kylässä. Tyttäreni ei voi käydä täällä kuin yhdeksön luokkaa, minkä jälkeen hänen pitää muuttaa pois kylästä tai jättää koulu kesken. Jätin aikanaan oman kouluni kesken, enkä halua samaa lapsilleni. Yritän itsekin paraikaa käydä sitä nyt loppuun, niin että tulevaisuudessa voin saada kunnollisen työn.

Ei perheelläni täällä mitään hätää ole, mutta elämäämme vaikeuttavien puutteiden takia en usko, että tulemme asumaan kylässä kovin kauaa. Elämä täällä on liian vaikeaa. Haluan asua kaupungissa.

Kirjoittaja: 
Sami Kotiranta

Lue myös